Minne katosi päivät

Tän verran sain kaks kuukautta sitten kirjoitettua kesäpostauksesta: 

Mulla oli tosi suuret odotukset viime kesälle ja ne täyttyikin aika lailla, koska saavutin paljon mun edelliseltä kesälistalta ja mulla oli myös hyvin paljon aikaa töiden lisäksi hölmöillä ja tehdä muistoja. Tänä kesänä tilanne on vähän erilainen, sillä töitä on tuplasti.
Oon hyvin pitkään tehnyt joka kesälle aina perinteisen kesälistan, eli asioita jotka pitää saavuttaa kesän aikana. Viime kesän lista oli aika laaja, joten en saanut kaikkia suoritettua, mutta tärkeimmät kyllä.”

Kesästä kertoo jotain se, että iso osa päivistä ja viikoista on kulunut seuraavan rytmin mukaan: 

Herää, mene töihin, pääse töistä, katso Netflixiä, mene nukkumaan.

Vapaapäivinä oon ehkä käynyt baarissa tai nähnyt frendejä, mutta aika vähän oon tän kesän aikana kuitenkin saavuttanut. Jotenkin olinkin myös osannut varautua siihen, että kahden tai kolmenkin duunin samanaikainen tekeminen ei jätä aikaa millenkään muulle, mutten ollut varautunut tähän fiilikseen, jonka se aiheuttaa. Tätä fiilistä voisi ehkä kuvata eksistentiaalisena kriisinä. 

Tuntuu todella tarkoituksettomalta tehdä työtä, jonka ainoana etuna on raha, jolla voin elättää itseni. Joinain aamuna herään jo valmiiksi ahdistuneena, koska elämä tuntuu niin merkityksettömältä, tehdessä työtä, josta ei nauti ja jolla ei saavuta mitään. Koko ajan pieni ääni pään sisällä kuiskailee ”entä jos et koskaan pääsekään toteuttamaan unelmiasi ja teet 8-16 koko loppuelämäsi työtä, jota ainostaan siedät”, mutta tää pieni kriisi on kuitenkin tsempannut mua selvittämään uramahdollisuuksia vielä pidemmälle ja haaveilemaan entistä rohkeammin. (Tässä vaiheessa toivon, että olisin kerrannut lainaus- ja sitaattisäännöt lukiossa.)

Nyt syksyllä edessä vika tsemppaukset lukiossa ja lakin kanssa ens keväänä haku olisi kulttuurituottajaksi. Vaikka kriiseilen, niin oon silti onnellinen siitä että tiedän mitä haluan ainakin alustavasti opiskella ja että osa elämänsuunnitelmista on selvillä.

Parasta elämässä on se, etten ole koskaan liian vanha löytämään uusia unelmia tai tavoitteita.

Liian pitkää blogihiljaisuutta pahoitellen,

Hanna

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s